Halusin pitkään lähteä ulkomaille töihin. Palatessani vaihdosta Suomeen keväällä 2009 mietin myös toista vaihtojaksoa, mutta tutkintoni täyttyikin opinnoista ihan jo Tampereen kurssitarjonnan myötä. Vaikka kesätöiden hakeminen onkin jokavuotinen voimanponnistus, päädyin vuotta myöhemmin siihen tilanteeseen, että sain jopa valita, missä kesäni vietän. Olin hakenut Nordjobbin kautta kulttuuri-tai matkailualan töitä, ja Ahvenanmaalta tärppäsi.
Jouduin kuitenkin kieltäytymään paikasta, sillä halusin mielummin jäädä Tampereelle. Parempi puoliskoni oli tuolloin helmikuusta toukokuuhun Roomassa erään tutkimusprojektin puitteissa, ja itse olisin joutunut lähtemään kesäkuusta elokuuhun. Kesä meni kärvistellessä vanhassa työpaikassani ja miettiessä, olinko sittenkin tehnyt oikean valinnan. Miehen projekti on kestänyt nyt kolme vuotta, ja kevätleskeys alkaa olla jo tuttua juttua. Niinpä nyt, vaikka hän palaa Tampereelle toukokuun lopussa, tulen minä vasta kesäkuun viimeinen, sillä Erasmus-harjoittelu on vähintään kolme kuukautta. Mutta kaipa sen nyt vielä kestää.
Koska kesätyö poissa kotoa oli poissuljettu vaihtoehto, aloin miettiä harjoittelua jonain muuna vuodenaikana. Erasmus-harjoittelu oli ajatuksena tuttu, sillä muutama kaveri oli sen suorittanut. Hakuaika kevään harjoitteluun oli syksyn puolella, mutta aloitin harjoittelupaikan haun jo aikaisemmin. Jos en saisi Erasmus-apurahaa, olisin vielä voinut hakea laitoksen harjoittelutukea. Tämä kevät oli itse asiassa viimeinen fiksu vaihtoehto lähteä: opintotukea on vielä muutama kuukausi jäljellä, poissa kotoa saa ehkä gradua tehtyä, mies on poissa Tampereelta, kohta pitää valmistua ja mennä oikeisiin töihin. "Oikea työ" on tässä tapauksessa sellainen, mistä saa rahaa niin, että sillä voi elää.
Harjoittelupaikan löytäminen olikin helpommin sanottu kuin tehty. Voisi kuvitella, että ilmainen, akateemisesti koulutettu ja kielitaitoinen työntekijä olisi kovaa valuuttaa, mutta sain aika paljon vastauksia, että ei ole mahdollista ottaa harjoittelijoita. Miten niin ei? Onko Ruotsissa tiukempi harjoittelijapolitiikka? Ymmärsivätkö ne, mitä yritin hakea ja etenkin sitä, että harjoittelusta ei makseta palkkaa? Tietävätkö ne tällaisesta mahdollisuudesta? Yhtä kaikki, aloin olla jo aika epätoivoinen, kun vastausta ei kuulu, vaikka lähetin hakemuksen käytännössä kaikkiin Ruotsin suurimpiin museoihin. Ehkä minua voi sitten syyttää nirsoksi, kun en melkein valmiina maisterina ja museoalan kokemuksella halunnut siivoojaksi tai yövartijaksi, vaikka varmaan siinäkin olisi kieltä oppinut.
Yritin hakea harjoittelupaikkaa ulkomailta jo syksyllä 2010 museologian opintoja varten mutta vielä huonommalla menestyksellä (päädyin Turkuun). Silloin huomasin kantapään kautta, että yliopiston sähköpostia ei kannata käyttää ulkomaille viestiteltäessä (!) (kansainvälisyys, joo...). Yliopiston palvelin on ilmeisesti sen verran saastunut, että uta.fi-postit luokitellaan usein roskapostiin. En saanut yhtään vastausta ajoissa, myöhemmin keväällä sain muutaman "oho olit joutunut roskapostiin, ei meillä enää ole harjoittelupaikkoja"-tyylisen viestin. Tällä kertaa olin fiksumpi ja loin itselleni gmail-postin.
Vastauksia alkoikin tulla, mutta kuten aiemmin mainitsin, suurin osa kieltäviä. Vastaamattomiin soitin jopa perään. Lopulta, kun aloin jo melkein luopua toivosta lähteä tämän kevään aikana, tuli Gustavianumista tieto, että heillä olisikin mahdollisesti paikka huhti-toukokuussa. Kysyin, olisiko mahdollista olla vielä kesäkuu, ja se sopi heille. Kuten eräs fiksu työkaverini sanoi, ei se haittaa, että moni museo vastaa kieltävästi, kun yksikin paikka riittää.
Jos aikoo hakea töitä ulkomailta, löytyy siihen tarvittavia lomakepohjia Europassin sivuilta. Tuolta saa esim. CV-pohjan melkein kaikilla eurooppalaisilla kielillä. Lomakkeen yhteensopivuus(-sopimattomuus) Wordin eri versioiden kanssa on saanut minut itkemään useita kertoja, joten tuota voi käyttää myös mallina siihen, miten cv-termejä, kuten työkokemus, kielitaito yms. käännetään.
Harjoittelupaikat.netistä tai kansainvälisistä työnhakusivuista ei juuri ole apua, ellei satu työskentelemään kaupallisella alalla. Koska hakukohteeni oli aika rajattu, päädyin etsimään matkailusivustojen avulla isompia museoita ja lähetin suoraan johtajalle tai osastonjohtajalle mailia, ellei sivuilla ollut tarkempia ohjeita työnhakuun. Ehkä tällainen suorasukaisuus tuntui joistakin liian tungettelevalta? Mutta mitä muitakaan mahdollisuuksia sitä on?
Työ ei tekevältä lopu, ja onneksi opintotuen loppuessa ainakin tämän vuoden suunnitelmat ovat selvät. Palaan Tampereelle heinäkuun alussa, jolloin aloitan seurakunnalla kirkonesittelijänä. Sitä jopia kestää kaksi kuukautta, jonka jälkeen olen joulukuuhun Työväenmuseo Werstaalla, jossa olen ollut oppaana jo useamman vuoden. Opashommat alkavat kuitenkin pikkuhiljaa tympiä (yleisesti ottaen, ei mihinkään museoon liittyen), joten tämä harjoittelu on erikseen sovittu koskemaan kokoelmatyötä ja sitä, mitä näyttelyiden takana tapahtuu.
Pelottavaa mutta silti jännittävää, että ehkä jo tänä vuonna statukseni muuttuu opiskelijasta aikuiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti